Mielikki Levyt

Kuva: Miro Savolainen

Kuka?

Itseoppinut muusikko ja Minna Records levy-yhtiön perustaja Minna-Kaisa Kallinen, koulutukseltaan kuvataiteen maisteri. Tehnyt vuodesta 2011 musiikkia Hulda Huima -nimellä ja sitä ennen soittanut toisessa bändissä.

Kertoisitko lyhyesti Minna Recordsin taustasta, mikä sai sinut perustamaan yhtiön?

Ajatus levy-yhtiön perustamisesta on kytenyt useamman vuoden. Levybisneksen haastavuus on kuitenkin jarruttanut. Olen julkaissut Hulda Huima -levyt Helmi Levyillä, joka on paras pienlevy-yhtiö Suomessa, mutta viimeisimmän levyn jälkeen mietin, että nyt jotain uutta. Perustamalla oman levy-yhtiön voin edistää myös muunlaista musiikin julkaisua. Olen kyllästynyt siihen, että ala itsessään on niin miehinen. Jos ei uskalla itse tehdä asialle mitään, se ei muutukaan. En silloin ajatellut, että se lähtisi näin vauhdilla ja isosti liikkeelle. Se kertoo, että on tilausta ja tarvetta.

Yhtiö on herättänyt jo paljon mediahuomiota, miltä tämä on tuntunut?

Kamalalta! Se on tavallaan ristiriitaista. On hyvä, että herättää kiinnostusta. Se on tärkeää levy-yhtiön kannalta, mutta itse en hirveästi nauti esillä olemisesta. On hankalaa sanoa oikeat asiat, ja mietin, miten niitä voidaan käyttää minua vastaan. Olihan se tosi villiä, en osannut odottaa huomiota.

Millainen on tähän mennessä ollut tyypillinen päivä Minna Recordsissa?

Tämä on tällaista sivutoimista bisnestä, mutta siihen menee kuitenkin paljon aikaa. Olen vanhempainvapaalla ja vauva määrittää paljon toimintaa ja ajankäyttöä. Tällä hetkellä tulee aika paljon demoja, joita olen kuunnellut. Pyrin siihen, että vastaisin kaikille lähettäjille. Levy-yhtiöt harvoin vastaavat enkä tiedä, kuuntelevatko ne demoja ollenkaan. Sen ymmärtää varsinkin, jos demoja tulee ihan hirveästi. Ajattelen, että vastaaminen liittyy toimintatapaani sillä en halua sen olevan kylmää.

Nyt kun on ollut sinkkujulkaisuja, olen kirjoittanut ja lähettänyt tiedotteita. Digijakeluni on Playgroundin kautta. He hoitavat julkaisut suoratoistopalveluihin. Sinne pitää kerätä metadata, biisien sanat ja muut. Jonkin verran teen sometiedottamista, siinä olen vähän huono. Toivoisin, että mulla olisi joku somevastaava, mutta ei vielä. Työ on aika paljon tietokoneella istumista, mikä on vähän tylsää. Pääasiallisesti suurin osa levy-yhtiötoiminnasta on tiedottamista. On hieno juttu, että olen saanut ilmaista mainostusta ja että ihmiset ovat tietoisia koko levy-yhtiöstä.

Oliko yritysmuodon päättäminen vaikeaa vai itsestäänselvää, ja mikä tähän vaikutti?

Ei se ollut vaikeaa, minulla on toiminimi. Sitä voisi tehdä ilmankin toiminimeä, mutta se tulisi vähän kalliimmaksi, jos maksaa kaikki alvit ja muut. Päätökseen vaikutti myös se, että keikat voi laskuttaa oman toiminimen kautta. Joku sanoi, että perusta oy, mutta tällä hetkellä toiminta on niin pientä, etten ajatellut sen olevan fiksua. Se siinä jännittää, että osaako tehdä kaikki verojutut oikein, mutta kirjanpitäjä auttaa.

Mitä haasteita olet kohdannut levy-yhtiön perustamisessa? Mikä on ollut tähän asti vaikeinta? Mikä parasta?

Varmaan aika on kaikista isoin haaste tällä hetkellä. Aika paljon on asioita hoidettavana ja sellaista mitä pitäisi tehdä. Olen välillä stressaantunut, mutta helpotti, kun sain sinkut julkaistua.

Kivointa on, kun on saanut julkaistua muiden sinkkuja. Kun on niistä keskustellut heidän kanssaan, suunnitellut tulevaa ja tykännyt innoissaan heidän musasta. Harmillisesti rahaa ei ole loputtomasti. Toivottavasti kaikki levyt myyvät, niin voi julkaista taas lisää. Se on tietty ehkä haasteellisinta, että julkaisu ei kuitenkaan ole ilmaista.

Onko sinulla esikuvia levy-yhtiötoiminnalle?

En osaa sanoa, onko niinkään sellaista esikuva-esikuvaa. Kun tätä aloin vakavammin funtsia, selvitin Felixiltä, jolla oli Radio Helsingissä ohjelma pienlevy-yhtiöistä, tietääkö hän ketään naisen perustamaa. Hän sanoi, että ei löydy Suomesta, ainoastaan Oona Kaparin levy-yhtiö tai label. Hän vinkkasi jonkun naisen vetämän ulkomaalaisen levy-yhtiön. Ei ole mitään feminististä tai muutakaan levy-yhtiötä, mitä olisin seurannut. Suomessa Helmi Levyt, Fonal ja Ultraääni ovat sellaisia, joita arvostan. Esimerkiksi Arwi (Helmi Levyt) on julkaissut ihan hirveästi kaikkea sellaista musiikkia, mikä olisi jäänyt muuten julkaisematta. On arvostettavaa, miten paljon hänkin on tehnyt marginaalisen kulttuurin eteen. Samoin Fonal ja Ultraääni ja oikeestaan kaikki pienet levy-yhtiöt, kun jaksavat sitä tehdä.

Tulevaisuuden haaveet Minna Recordsin suhteen? Miten aiot kehittää yhtiötä?

Voisin palata niihin haasteisiin, kun sanoin, että demoja lähetetään paljon. Paljon tulee sellaista musiikkia, joka on ihan hyvää eikä siinä ole mitään vikaa. Mietin, että onko se sellaista musiikkia, josta itse pidän ja joka säväyttää. Varsinkin nyt kun alkaa vasta muodostua se koko rosteri, mitä tässä tulee olemaan ja mitä julkaisee. Paljon joutuu painimaan sen kanssa, pitääkö musiikki julkaista sen takia, että ajattelen sillä olevan kuulijakuntaa, vaikka en itse ajattelisi, että vitsi tää on tosi hyvää musaa. En ajatellut että on näin hankalaa miettiä, mitä loppujen lopuksi julkaisee. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että pitää itse tykätä siitä musiikista tosi paljon. Tässä on kuitenkin paljon tiedottamista ja jos on hankala fiilistellä musiikkia ihan täysillä, niin se ei ole reilua myöskään artistille tai bändille.

Mutta ehkä mun tulevaisuuden haave on se, että toiminta voisi jatkua mahdollisimman pitkään ja jaksaisin tehdä sitä, vaikka se on aikaa vievää. Haluan myös löytää sellaista musiikkia, mitä haluan julkaista ja mahdollisuuden saada sille rahoitusta.

Miten feminismi näkyy Minna Recordsin artistivalinnoissa?

Haluan, että artisti jollain tavalla säväyttää itseäni ja että haluan sitä musiikkia itsekin kuunnella. On tullut myös sellaisia demoja, joissa kaikki bändissä ovat miehiä. Tällä hetkellä tuntuu aika hankalalta ajatukselta julkaista sellaista musaa. Kuitenkin haluaisin kannustaa bändejä miettimään, voisiko kokoonpano olla moninaisempi. Kun lähetetään demo, siinä yleensä kerrotaan ketä siinä soittaa ja katson kyllä myös kokoonpanoa. On tärkeää, että siinä on moninaisuutta. En halua tehdä täyttä jaottelua, että vain näin ja näin ja näitä, se tuntuu vähän ankealta. Toivoisin myös, että artistit jakaisivat samaa arvomaailmaa.

Kun on ilmoittanut, että on feministinen levy yhtiö, se voi jo kutsua luokseen ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Usein se on tullut myös sähköposteissa ilmi tai artisti on kertonut olevansa feministi. Haluaisin, että feminismi näkyisi minun ja artistin välisessä vuorovaikutuksessa niin ettei olisi sellaista hierarkiahommaa ja olisin mahdollisimman avoin ja rehellinen liittyen vaikka raha-asioihin ja sopimuksellisiin kuvioihin. En ole siis tehnyt vielä yhtäkään sopimusta. Ne ovat olleet suullisia: saatte tietyn verran levyjä ja tällä hinnalla minulta voi ostaa niitä ja näin. Olen miettinyt, että voisi olla artistille reilua tehdä kirjallinen sopimus. En osaa sanoa. Pitäisi puhua näistäkin asioista artistien kanssa. Kaikki on mennyt vähän vauhdilla, mutta sellaista pohdin. Itselläni se meni myös niin, ettei meillä Arwin kanssa ollut mitään sopimusta, vaan aina on ollut suullinen sopimus levyn tekemisestä, ja ehdot ovat olleet samat.

Mitä muutoksia toivoisit musiikkialalla tapahtuvan, että ala olisi tasa-arvoisempi?

Ensimmäisenä yksi isoin juttu on asennemuutos. Siis se, että etuoikeutetussa asemassa olevat ihmiset oikeasti myös ymmärtäisivät ja myöntäisivät sen, että oikeasti ovat siinä etuoikeutetussa asemassa. Sen jälkeen tavallaan voisi mennä eteenpäin. Ehkä isoin ongelma tällä hetkellä on se, että monet ajattelevat, ettei tässä ole mitään ongelmaa, koska he eivät itse koe niitä ongelmia.

Jokainen ihminen joutuu välillä miettimään omaa positiotaan. Olen itsekin etuoikeutettu monissa asioissa suhteessa muihin ihmisiin, sitä joutuu miettimään. Se on välillä aika kivuliastakin, mutta se on vaan pakko tehdä. Eli sitä kautta, kun sen tiedostaa, niin opitaan jollain tavalla myös ottamaan huomioon muita ihmisiä. Pitää hyväksyä se, että täytyy tehdä töitä sen eteen, että joku asia muuttuu. Jos esimerkiksi perustaa bändin ja on aina tottunut soittamaan samojen ihmisten kanssa, silloin helposti haalii samat ihmiset. On aika karrikoidusti sanottu, mutta jos on mies tai poika, joka on soittanut koko elämänsä ja häntä on siihen kannustettukin, niin hänellä on myös esikuvia ja kaveriporukka, vaikka muita poikia. On perustettu bändi ja se jatkuu koko elämän eteenpäin. Siinä pitää tavallaan ymmärtää se, että voisiko tätä meidän klikkiä jotenkin murtaa.

Myös sitä toivoisin, että kaikille olisi samalla tavalla esikuvia ja kannustusta. On tosi hankalaa, jos ei tunnu siltä, että on esikuvia. Tässä ei ole kyse pelkästään cis-naisista. Jos transihmiset tai muunsukupuoliset eivät löydä yhtään esikuvaa, voi olla aika hankalaa. Vähemmistöryhmillä on vielä muutenkin hankalaa olla esillä ja mennä esiintymään, että kyllä ne esikuvat ovat tärkeässä asemassa.

Se lähtee ihan kasvatuksesta päiväkodista lähtien. Pyrittäisiin, ettei laitettaisi niihin perinteisiin rooleihin, vaan että kaikki olisi kaikille mahdollista. On jotenkin aika selkeästikin nähtävissä, että klassisen musiikin piirissä on paljon enemmän naisia. On tehty jotain tällaista tutkimusta, että tyttöjä kannustetaan teoreettisempaan puoleen, kun taas poikia kannustetaan vapaampaan ilmaisuun. Sekin on sitten aika ongelmallista, jos on tällaista.

Terkut sedille ja artisteille?

No niille sedille, mitäs mä sanoisin.. Sedille voisi vaan sanoa, että tiedostakaa omat etuoikeutenne ja avatkaa mieltänne. Playgroundissa, jonka kanssa mulla on digijakelu, keskustelin sellaisen ns. sedän eli vanhemman miehen kanssa, ehkä noin 50-vuotiaan. Hän oli tosi kannustava. Sen puhelun jälkeen mulle ei tullut sellainen olo, että hän katsoisi alaspäin tai olisi spleinaamassa vaan hän keskusteli kanssani täysin asiallisesti. Hän itsekin sanoi, että oli ihmetellyt, kun on 30 vuotta toiminut tässä hommassa, että miksi ei ole yhtään naisia. Ehkä siinä oli itsellänikin ennakkoluuloja ja pelkoja, mitä hän ajattelee minusta, mutta oli ilahduttavaa, että hän oli vaan kannustava.

Artisteille sanoisin, että kannattaa uskoa siihen omaan juttuun ja myös jotenkin yrittää kehittää omaa ilmaisua ja sitä mikä on se oma juttu. Artisteja ja bändejä on paljon ja musiikkia tehdään ihan hirveästi, mutta on tärkeää löytää jotain omaa, mikä erottaa muista ja uskoa siihen. Kannattaa myös keikkailla mahdollisimman paljon, sillä tavalla itse olen mennyt eteenpäin, että vaan uskaltautuu sinne jonnekin. Nykyään on hirveästi open mic -tyylisiä matalan kynnyksen juttuja joista pystyy aloittamaan. Ja rohkeasti vaan yrittää esittää kappaleitaan. Ihmisten edessä oleminen palkitsee kyllä sitten, kun sieltä saa usein paljon kannustusta. Eikä se oikeasti ole niin pelottavaa miltä tuntuu, vaikka itsekin olen kova jännittäjä ja ja edelleen jännitän kaikkia keikkoja. Jotenkin vaan pitää jaksaa uskoa eikä lannistua tai ainakaan katkeroitua. Musaa tehdään ihan hirveästi ja Suomessa kuitenkin on pienet vaihtoehtomusiikkimarkkinat. Siellä on aina kuitenkin jotkut, jotka on aina enemmän esillä eli ei kannata ikinä vertailla muihin. Älä vertaile muihin, se on ehkä tärkein neuvo. Jotenkin jos pystyy löytämään just sen oman jutun, mitä haluaa tehdä, mennä sitä kohti ja uskoa itseensä.

Minna-Kaisa Kallisen muistilista levy-yhtiön perustamisesta tai levy-yhtiössä toimimisesta haaveileville. Viisi asiaa, joilla pääsee alkuun:

1. Into. Pitää olla se halu ja into.

2. Musiikki, jota julkaisee. Vaikka yksi biisi. Siitähän se lähtee, että yhden kun julkaisee.

3. Markkinointi. Tosi tylsä sana, mutta tiedotusta ei kannata missään määrin aliarvioida. Kaikki on tavallaan nykyään sosiaalisen median varassa, mutta tosi tärkeää on tiedottaa kaikkiin radioihin ja muihinkin paikkoihin. Tiedottamista ei voi tehdä liikaa. Somekin voi olla niin kuplautunutta, että asia voi hukkua helposti sinne.

4. Keikkailu. On hyvä, jos artisti tai bändi keikkailee edes jonkin verran. Keikkailu on paras mainos.

5. Raha, mutta pieni budjettikaan ei ole este.

Jonkin verran tarvitsee rahaa, muttei välttämättä hirveästi. Riippuu mikä formaatti on kyseessä. Jos julkaisee vain digitaalisessa muodossa, niin siihen ei tarvitse hirveästi rahaa. Itse olen halunnut ulkoistaa digijakelun Playgroundille. Siinä koko systeemissä on hirveä homma, kun suoratoistopalveluitakin on ihan hirveä määrä, ja nykyään tosi tärkeää ovat myös nuo soittolistahommat. Kun on kyseessä tuollainen jo vähän isompi firma, niin kappaleet saadaan soittolistoille ihan eri tavalla, kuin vaikka yksityishenkilönä. Mutta on ihan mahdollista myös olla ilman mitään tuollaista, on mahdollista myös itse laittaa kappaleensa suoratoistoon, siinä on vain vähän enemmän hommaa. Jos tekee vaikka kasetteja ja digijulkasuja, niin se hoituu pienelläkin rahalla, eli ei siihen hirveästi tarvitse rahaakaan välttämättä.

Kirjoittanut: Aino Tornberg ja Anita Savolainen, Mielikki Levyt. Haastattelu on tehty toukokuussa 2023 Helsingissä Roihuvuoren Riossa.